![]() | You are viewing Log in Create a LiveJournal Account Learn more | Explore LJ: Life Entertainment Music Culture News & Politics Technology |
![]() | |||
|
Viime kirjoituksesta on aikaa, enkä nyt tiedä mitä kertoisin. Ei oikein ole tapahtunut mitään ja samalla vaikka mitä kivaa. Olen ollut rippileirillä isosena, sekä kahdella lasten leirillä. Olen myynnyt monen monta jäätleöä ( eilen oli viimeinen työpäivä, ah <3 ). Kävin Ankkarockissa ja näin tehosekoittimen. Olen ostanut muutaman kivan paidan ja muutamat cafe moccan, joita juodaan vain tietyissä tilanteissa. Olen joutunut hyvästelemään Mauritz-gerbiilin ja olen rakastanut Muskaa ja Väinöä ylikaiken. Olen ollut kotona ja mökillä. Olen ollut Siljalla ja kämpillä. Olen saannut uuden kämpiksen. Olen palannut kouluun ja osannut olla tylsistynyt kouluun. Olen ollut väsynyt ja olen sellainen edelleenkin. Olen ostanut l-koodeja lisää. Olen tutustunut ihaniin ihmisiin. Olen ollut isäni autokorjaamolla, ja siellä oli ihanaa. Olen saanut painella auton jarrua ja vetääkäsijarrua päälle ja pois päältä, sekä olen startanut autoa, että isi osaisi korjata autot kuntoon. Olen ollut onnellinen ja olen sitä edelleenki <3
|
|||
![]() | |
|
|
|
![]() | |
|
|
|
![]() | |
|
Jos olet kävelemässä aamulla kouluun ja matkalla kuulet tai näet ambulanssin menevän ohitsesi valot välkkyen ja sireenin soiden. Voitko sinä sanoa esim. opettajalle luokassa heti sen jälkeen hyvää huomenta ? Voitko sinä tarkoittaa oikeasti sitä ? Voiko se aamu olla hyvä tuon ambulanssin jälkeen ? Voiko sinun aamusi olla hyvä, kun ambulanssi menee ohitsesi kiireissään. Siellä sisällä tai jossain muualla odottaa ihminen, joka tarvitsee pian apua. Hänen elämänsä saattaa olla tuosta autosta kiinni. Voitko sinä olla onnellinen, kun toinen ihminen odottaa tuossa autossa tietoa tulevasta ? Voitko sinä olla onnellinen, kun toisella puolella maapalloa ihmiset ovat nälissään ? Olin tänään itsekäs ja ostin kamerajalustan. Laitoi turhamaisuuteen rahaa 70e, kun oisin voinut vain lahjoittaa ne ihmisille. Antakaa anteeksi. |
|
![]() | |
![]() | |||
|
Olipahan vappu. En tehnyt oikein mitään. Myin jäätelöä kaksi päivää. Kahtena päivänä tuli tuotoksi jotain 800€. Myin n. 150jäätelöä päivässä ja tunnissa n. 25 jääteöä. Voisin sanoa, että se oli aikamoista pomppimista pakastimeissa. Enkä saannu edes munkkiakaan. Pakastimessa oli joitain, mutta pikkuveli söi ne. Olen hänelle katkera. Koitin soittaa äiskälle, että tois munkkei mummolta ja papalta edes yhdet minulle, mutta ei halunnut sitten vastata puhelimeen. PIhalla on lämmintä. Kaksi päivä istuin kioskissa ja myin jäätelöä ihmisille. Nyt on vapaata niin eikö miun pitäisi ommella krokotiili valmiiksi. Ehkä ompelen sen hieman myöhemmin. Aivot lyö tyhjää. Taidan jatkaa nyt Elton Johnin fanitusta.
|
|||
![]() | |
|
Aamulla herätessäni kirosin yöllisen dataamisen ja ihmisten kanssa juttelemisen. Väsytti hyvinkin paljon. Voisin sanoa, että hyvin hyvin paljon. Koulussa aika meni hitaasti. Olin varma yhdessä vaiheessa, että on aika lähteä kotiin, mutta kello olikin vasta 10:45 emmekä olleet käynneet edes syömässä. Jollain ihmeellä aika meni sitten lopulta hieman nopeamin ja loppujen lopuksi kello olikin 13:28. Pompin alakertaan ja puin pikkuveljeni hupparin päälleni, joka on nykyisin minun takkini. (Au)Tomaatilla neuvoin kiinalaista naista missä on pankki. "Bank ? A bank ?" "Ööm this." Osoitin sormella ovea jonka edessä seisoin. Onnekseni seisoin siis pankin edessä juuri. Kävelin kavereiden kanssa kinoaulaan. Tiedoksi nytten, että jos te olette lappeenrannassa päin niin käykää elokuvissa nuijamiehessä. Se on suloisin teatteri ikinä. Oletin, että elokuvateatteri olisi suht tyhjä. Olihan kello kaksi päivällä ja monet on töissä ja koulussa. Kyllä ihmiset oli töissä, mutta eläkeläisiä oli sen 20 yhteensä. Kyllä sieltä kuului jonkun papparaisen kuorsausta välillä. Elokuva oli hyvä. En voi uskoa, että se on tositarina. Elokuvana juoni oli tosi hyvä, mutta että se oli totta ! Se loppuratkaisu ja ne kaikki on tapahtunut oikeasti. Voijeij. Kauheata. Elokuvaa ei pakosti enään pyöri oikein missään, mutta jos näet sen jossain pyörimässä niin mene katsomaan. Ei tullut lempielokuvieni joukkoon, mutta voisin katsoa hyvinkin uudestaan. Elokuvan jälkeen kirpputorille. Ja sitten coffe houseen vafe moccalle. Lopuksi kauppaan ja kävimme kaverin kihlattua moikkaamassa. Voisin sanoa, että oli oikein ihana päivä ja voisin elää uudelleen. Paitsi nukkumisen koulussa voisin jättää väliin. |
|
![]() | |
|
Opiskelen päivät ja illat vietän koneella jutellen kavereiden kanssa. En harrasta enään mitään. En tee mitään. Olen vain. Katson miten aika menee huimaa vauhtia. Haluanko oikeasti, että elämäni on tälläistä ? Haluanko vain istua ja katsoa miten elämäni menee ohite. On mennyt n. 8kk siitä, kun muutin pois kotonta. Ei tänä vuonna ole mitään suurta tapahtunut tai on, mutta ei mitään mistä voisi olla oikein ylpeä. Koulu on mennyt silleen jotenkin ja harrastuksia ei ole mistä voisi olla ylpeä. Tänään olen ylpeä. Kävin äsken 3km juoksulenkillä. Oli mukavaa juosta, tosin nyt sattuu päähän (kämppis piristi että se on vain aivokasvain). Olen tänään ylpeä itsestäni. |
|
![]() | |
|
Rakastan Lappeenrantaa. Sen katuja ja tuttuja paikkoja. Kun saa tennarit jalassa kävellä pitkin kävelykatuja ja ihmiset tulevat vastaan. Et tunne vielä ketään, mutta tiedät että muutaman vuoden päästä saattaa vastaan tulla kauheasti tuttuja ihmisiä. Ei liian iso eikä liian pieni. Juuri sopiva minulle. Pidän hetkistä jolloin seison keittiössä ja katson pihalle. Näen kerrostaloja ja ison tien. Autot menee ohite ja näkee ihmisiä. Pidän ihmisten näkemisestä. Pidän, kun ihmiset kävelee vastaan ilman kiireitä. On myös mukavaa joskus katsoa, kun joku juoksee hädissään ja tekee kaikkensa että ehtisi ajoissa johonkin paikkaan. Silloin toivon mielessäni, että hän ehtii minne on niin nopeasti menossa. En pidä, kun lupaukset petetään. En pidä, kun saa tietää että sovitut asiat ei menekkään niin. Ettei sinulla ole sananvapautta, kun toinen rikkoo lupauksen. Silloin haluisin kirota hänet syvimpään onkaloon maailmassa. Haluisin nukkua aina lämpimän peiton alla. Rakastan tunnetta, kun on lämmin peitto päällä ja tunnet miten uppoat unien maailmaan. |
|
![]() | |
|
Voijeij. Unohdin hehkuttaa tänne Helsingistä. Kun ympärilläsi on paljon ihmisiä, jotka ovat niin ihanan erilaisen näköisiä. Kukaan ei jaksa kuitenkaan kytätä sinua hulluna. Ihmisiä oli niin paljon ja siellä pystyi kävelemään tennareissa eikä ollut vaikeaa eikä ollut lunta ja ne kaupat jajajjajaj ! Pidän nytten helsingistä hyvinkin paljon. Viihtyisin joko asua siellä tai kuolisin pian. Ostin sieltä suloisiman paidan ikinä, josta varmaankin kuva jossain vaiheessa tännekkin päin. Olen herännyt kahtena aamuna ennen kuutta, vaikka voisin nukkua puoli kahdeksaan. Voisin sanoa, että suututtaa. Yli tunti jäännyt nukkumista vähemmälle ja silti pitää jaksaa samanlaisia päiviä kuin hyvin nukuttuna. Ehkä ens yönnä nukun hyvin. Ainakin nyt on olo sellainen ja viellä kun katson L-koodin ni pitäis kyllä nukuttaa yhdentoista aikoihin. Huomenna minulla on taas ompelua. Ompelen n. 2-4h. Lauantaina ompelen n. 6h. Lauantai-iltana menen viellä teatteriin kouvolaan katsomaan lasinen eläintarha, kerron siitä mahdollisesti myöhemin oliko hyvä. Nukuttuani ehkä 8h menen ompelemaan 6h ajaksi. Tuo kuullostaa hyvinkin kauhealta, mutta onneksi sitten ens viikonloppu on vapaata ompelemisesta, toivon ainakin syvästi. Ja saanhan olla Siljan kanssa pitkältikkin viikonloppuna. Ostin eilen ihanan hatun, josta tulee joskus myös mahdollisesti kuvaa tänne. Mutta voin kertoa, että pidän siitä hyvinkin paljon ! |
|
![]() | |
|
Huomenna lähden koulun kanssa helsinkiin. Luvassa olisi sisustusmessuja ja vapaa-aikaa helsingin kirpputoreilla. Arabian tehtaanmyymälä on toki myös luvassa. Tämähän kuullostaa aika mahtavalta. Mukaan tarvitsen : Materiaaliopin paperit, koe perjantaina. Rahaa. Kangaskasseja. Eväät, räjähtäneitä torttui, banaania, suklaata, kaakaota. Hyvät kengät, tennarit. Rennot vaatteet. Jajajajaj tietty iloisen mielen ! Kaikki taitaapi olla mukana. Hienoa, olen valmis. |
|
![]() | |
|
Asun siis kolmen solussa. Yhteinen keittiö, vessa ja eteinen. Jokaisella on oma huone, joka on. 11neliötä. Huoneet on valmiiksi kalustettuja. Sänky, kirjahylly, pöytä, yöpöytä ja kaksi tuolia. Huonekalut saadaan viedä häkkivarastoon ttai pitää käytössä. Kuukaudessa huonekaluista maksan n. 11€. Olen viennyt pöydän pois. Kirjahyllykin on kaadettu. Sänky ja muut ovat paikalla. Pidän huoneestani paljon. Ei se ole mistään lehdistä otettu, eikä siihen ole oikeinmitään innoittajia. Pidän sisustamisesta paljon. Etenkin 1970-luku on se juttu nyt. Verhot - Tumma on ihan kangaskaupasta ostettu palanen. Oranssi on ite värjättyä, itseasiassa siin on kaks pientä liitetty hakanneuloilla. Matot - Kirpputori Pussilakana & tyynyliinat - Mummo ja kirpputori, keltainen on äiskän värjäämä. Keltainen lohikäärme seinävaate - Cosmis Spiri. Nojatuoli - Kirpputori Sininen pöytä - Oikeasti se on joku patsas, koulusta. Mustat korit - Anttila Oranssi ja valkoinen peltipurkit - Kirpputori Televisio - Kämppiksen Tietokone - Oma Acer Keskellä on Mauritzin kuva<3 |
|
![]() | |
|
Pihalla sulaa lunta, mietin vain onko tää unta. Viime yön unista jäi kuva susta, tahtoisin ulos vain kanssasi juosta. Punaiset kynteni vain kirjoittaa, vaikka maailma pitäisi parantaa. Univelkojen ja unenpökkyrässä kirjoitettu. Kiitos ja anteeksi. |
|
![]() | |
|
Kun mie vaan omistan parhaan isoveljen ja haluan kertoa siitä teille. Se on miu isovelipuoli oikeasti, mutta jätämme puolikkaat pois. Sillä se on ollu miu elämässä aina ni miksi sanoa puolikkaaksi kun se on miulle ihan kokonainen eikä kukaa omista sitä puolikasta pois miulta. Tänään se kuitenki kävi miu luona ja olen edelleenki iloinen. Miulla on ollut yks pöytä nostettu seinälle jo jonku kahen kuukauden ajan, koska en oo jaksannu purkaa sitä. Se purki sen miulle ja kanto sen varastoo. Sitte miulla ei oo ollu miu itetekemiä taului seinillä, kun en oo tienny miten pistäisin ne sinne. Ni se keksi niihin kiinnitystsydeemit ! |
|
![]() | |
|
|
|
![]() | |
|
|
|
![]() | |
|
|
|
![]() | |
|
Syyskuun alussa minun elämäni äidin siiven alla alkoi loppua osittain. Muutin huopatossuun kolmen soluun. Kokoajan minulla on ollut toinen kämpiksistä tuttu. Ensimäinen kolmas kämppis oli nuori 25 vuotias. Muuttanut juuri ulkomailta takaisin Suomeen. Omistaa Helsingistä yksiön. Asui kanssamme öö 3 viikkoa ? Toinen kolmas kämppis oli n. 18 vuotias. Kävi kauppista. Asui kanssamme 2 viikkoa ? Kolmas nykyinen kämppis on pian 19 vuotias. Käy lukion neljässä vuodessa. Asunnut kanssamme 4kk. Muuttaa pois 1.5. Elämä on solussa välillä niin ihanaa, ja samassa hetkessä ärsyttävintä. Tällähetkellä ilmapiiri on hyvä, mutta tämä vanhempi hyvä viisas ihminen ei tiskaa esim. 2 viikkoon. No enään tämä ei ole mikään kolmen solu. Huomasimme eilen, että tänne on muuttanut myös kasa ötököitä. Myrkyttäjä tulee perjantaina. Saamme tyhjentää koko keittiön. Jos nyt saisin päättää, että olisinko koko tämän ajan asunnut yksiössä vai solussa. En tiedä kumman päättäisin. Haluisin asua yksiössä, mutta toisaalta tämä on tosi jees. Siulla on ihmisiä lähellä. Voit keittiössä käydessä jutella niitä näitä ihmisten kanssa. Mutta samalla, kun keittiössä on kauhea tiskiläjä toisten jäljiltä etkä haluisi nähdä ketään niin kaikki silloin selittää kaikkea. |
|
